Merja Kuusisto: Kodinhoitajia tarvitaan!

Merja Kuusisto

Tapasin maaliskuisena pakkasaamuna rouvan, joka kertoi minulle siitä, mihin tilanteeseen lapsiperheet voivat joutua, kun kunnalta ei saa kodinhoitopalvelua.  Hänen tuttavaperheessään oli tukala tilanne, sillä yksinhuoltajaäiti oli sairastunut eikä sen takia pystynyt hoitamaan lapsiaan.   

Hän pyysi sosiaalitoimelta apua kotiin. Hänelle luvattiin apua vain kahdeksi tunniksi päivässä. Loppuajalle olisi pitänyt palkata yksityinen hoitaja, mutta harvalla lapsiperheellä on siihen varaa.

Lapsiperheitä auttoi aiemmin lapsiperheiden kotipalvelujärjestelmä. Vielä 1990-luvun alussa apua sai yli 50.000 perhettä vuodessa. Erityisen suuri apu se oli yhden vanhemman perheille. 

Lapsiperheissä ollaan pulassa, jos huoltaja sairastuu, koska kodinhoitajapalveluita ei ole saatavilla. Työssäkäyvän tai opiskelevan huoltajan ei ole aina mahdollista jäädä kotiin hoitamaan sairasta lasta.  

Vuosina 1990 -2008 yksinhuoltajien talouksissa tulokehitys on ollut kotitalouksissa kaikkein heikointa. Yksinhuoltajista 80 % on naisia.

Yksinhuoltajaperheistä noin joka neljäs joutuu turvautumaan toimeentulotukeen. Köyhyyden taustalla on yksinhuoltajien työttömyyden kasvu ja sosiaalietuuksien ja palveluiden merkittävä heikkeneminen.

Tutkimusten mukaan yksinhuoltajien mahdollisuudet yhdistää lasten hoivaa ja työelämää ovat vaikeutuneet, sillä työmarkkinat ovat muuttuneet vaativammiksi mm. epätyypillisten työaikojen lisääntymisen myötä.

Työelämää on kehitettävä, niin että työssä käyminen ja lapsista huolehtiminen on mahdollista yhdistää nykyistä paremmin. Lapsiperheiden kotipalvelujärjestelmä on herätettävä henkiin, jotta vanhempien työssäkäynti ja opiskelu turvataan.

 Julkaistu Keski-Uusimaa 9.3.2011