Kaarina Pärssinen: Asutaan kotona, kuljetaan bussilla

Poikittaisliikennettä lisää Tuusulaan! Jos bussilinjaa tahi junaraiteita ei ole, on varsinkin ikääntyneen ihmisen tosi hankala jatkaa kotona asumista, vaikka muutoin siihen pystyisi. Hyvin moni meistä tuusulalaisista asuu julkisen liikenteen ulottumattomissa haja-asutusalueilla tai poikittaisten tiereittien varsilla.

Kun ihminen ikääntyy, liikkuminen käy hankalammaksi. Omaa autoa ei ole tai ajo-oikeus on mennyt esim. näön heikettyä.  Kotona asuminen voisi jatkua pidempään, jos arkisten asioiden hoitaminen kyytien puolesta helpottuisi. Myös autottomia työikäisiä ja lapsiperheitä julkisen liikenteen puuttuminen haittaa tosi paljon. Niin työmatkojen kuin lasten hoitopaikkaan viemisen pulmat voivat autottomalla muuttua ylivoimaisiksi ratkaista.

Kokeiluna alkanut Sampo-liikenne ehti vakiintua tuusulalaisten ja muutaman lähikunnankin yhteiseksi palveluksi runsaaksi kymmeneksi vuodeksi, mutta sekin on hiipunut. Kutsujoukkoliikenteen avulla kulkemisessa oli omat ongelmansa, mutta ne ovat voitettavissa.

Tuusulan kunnassa on turvattava liikkuminen paikasta toiseen, palveluiden lähelle. Julkista liikennettä täydentäviä palveluita – esimerkkinä Sampo-kyyti – on järjestettävä vastaamaan ihmisten liikkumistarpeita. Ikääntyvän väestön kulkemismahdollisuudet kaatuvat ongelmina päättäjien syliin sinä päivänä, kun tänään vielä reippaasti mopoilevien tai autonkotteroillaan ajelevien ikäihmisten ”veto loppuu” ja ajokorttia ei uusita.

Olen valmis, mikäli äänestät minut kunnan päättäjien joukkoon, ratkomaan tätäkin kuntalaisen asiaa. Liikkuminen kohtuulliseen hintaan joukko- ja kutsujoukkoliikenteessä on tehtävä kaikkien oikeudeksi myös nykyisen reittiliikenteen ulkopuolella asuville.

Kaarina Pärssinen
Ristikivenmäen alue